Jäsenkirje huhtikuu 2016

TSLK:n vuosikokous ja jäsenilta on to 14.4.2016 Turun AMK:n tiloissa Sepänkatu 1, Turku klo 18:00 alkaen. Jäsenillassa esiintyjänä on Ana Schorin. "Olen Salonseutulainen luonnonvalokuvaaja Perniön Kosken kylältä. Vuoden 2015 aikana minulla on ollut 3 kolme valokuvakuvanäyttelyä ja nyt 2016 alusta vielä yksi Teijon Taidekeskus Masuunissa aina toukokuun loppuun. Lisäksi minulla on ollut kokojoukko kuvaesityksiä pitkin eteläsuomea aina 1980-luvulta lähtien, Linnutsarjan sarjavoitto vuodelta 2015 vuoden luonnonkuvat kilpailussa kuvalla : koppelo ja sen ensimmäiset poikaset. En ole mennyt ns. valmiisiin pöytiin, vaan kaikki kuvani ovat täysin omaa tuotantoani ja täysin autenttisia, juuri siinä p

Maaliskuun 2016 jäsenilta

Maaliskuun jäseniltaa vietettiin tuttuun tapaan Turun AMK:n tiloissa Sepänkatu 1, Turku 15.3. klo 18:00 alkaen. Esiintyjänä oli Mika Honkalinna Taikalunta ja Korppiretki -esityksillään. Odotukset Mikan esityksiä kohtaan olivatkin korkealla edellisviikolla TV:stä tulleen Huuhkajan jäljillä-tarinan perusteella. Odotuksiin ei tarvinnut pettyä. Kuvat olivat laadukkaita kautta esityksien, teksti ja kerronta olivat hyviä. Erinomainen ja nautittava kokonaisuus! Ja niin kuin tapoihin on kuulunut, illan esiintyjä toimii Salakamman tuomarina, niin myös Mika. Salakamman aiheena oli "Erämaa" ja voittajakuvaksi Mika valitsi Risto Savolaisen erämaa -kuvan. Printtikisan voittajaksi yleisö äänesti Anto Raa

Jäsenkirje maaliskuu 2016

Maaliskuun jäseniltaa vietetään Turun AMK:n tiloissa tiistaina 15.3. klo 18.00 alkaen. Esiintyjänä on Mika Honkalinna. Olen kymenlaaksolaislähtöinen ammattiluonnonvalokuvaaja-kirjailija, joka on asunut vuodesta 2013 lähtien Limingassa. Pääkohteitani ovat pohjoinen havumetsäluonto ja erityisesti pohjoinen talvi erityispiirteineen, joihin liittyy ihmisen ja luonnon välisen suhteen käsittely ja pohdiskelu kuvaa ja tekstiä yhdistäen. Olen julkaissut viisi kirjaa: -Metsäpäiviä 2005 -Lumen aika 2007 -Suuri pöllö 2011 -Korppiretki (Korpresan) 2015 -Taigalunta – Taiga Snow 2015 Korppiretki-kuvakertomus liittyy keväällä -15 julkaistuun samannimiseen ja Vuoden Luontokirja 2015-palkinnolla p

SO uusi.png
Liity jäseneksi
Jäsenillat

 

Yhdistyksen jäseniltoja vietämme kerran kuussa pääsääntöisesti Turun Ammattikorkeakoulun tiloissa, Sepänkatu 1, Turku, alkaen kello 18.

Salakampa

 

Jokaisessa jäsenillassa käydään leikkimielinen, mutta silti kovatasoinen kuvakilpailu etukäteen nimetyllä aiheella. Kisan tuomarina toimii

yleensä illan esiintyjä.

Printtikisa

 

Printtikisa on yhdistyksen jäsenilloissa vedoksista järjestettävä valokuvakilpailu. Voittajakuva ratkaistaan yleisöäänestyksen perusteella. Kilpailuun saa osallistua vain luontokuvilla.

Retket

 

Yhdistys järjestää jäsenretkiä. Hallituksen retkivastaavana toimii Jaana Kotamäki.

Viimeaikaiset
  • Facebook Basic Square

© 2014 Turun Seudun Luonnonvalokuvaajat - arilinkolehto.com Kaikki oikeudet pidätetään - All Rights Reserved.