© 2014 Turun Seudun Luonnonvalokuvaajat - arilinkolehto.com Kaikki oikeudet pidätetään - All Rights Reserved.

24.10.2019

Turun Seudun Luonnonvalokuvaajat ry:n syyskuun jäsenilta pidettiin tiistaina 22.10.2019. Illan esiintyjänä oli Elina Nuortie. Hänen kuviensa mukana saimme matkata maapallon ympäri luontokohteesta toiseen.

Kuva: Elina Nuortie

Myös salakamman tuomaroinnin hoiti Elina. Aiheena oli tällä kertaa Siivet ja kuvia oli jätetty 9 kuvaajalta kisaan 17 kpl. Voittajaksi valittiin Elmeri Juutin kuva.

Salakamman palkitut kuvat.

Kuva: Elmeri Juuti

07.10.2019

Lokakuun jäseniltaa vietetään tiistaina 22.10.2019 klo 18:00 Turun AMK:n tiloissa Sepänkatu 1, Turku.

 Kuva: Elina Nuortie

Lokakuun jäsenillassa vieraanamme on Elina Nuortie:
"Olen graafinen suunnittelija, valokuvaaja ja kirjoittaja. Esimerkiksi Luonnonkalenterin työryhmässä olen mukana jo 17. vuotta. Lisäksi olen kirjoittanut mm. kaksi omakustanteista kirjaa meri- ja ihmisluonnosta sekä osallistunut kymmenien muiden kirjojen tekemiseen. Peruskauraan ovat kuuluneet myös pakkaukset ja muut markkino...

Please reload

Liity jäseneksi
Jäsenillat

 

Yhdistyksen jäseniltoja vietämme kerran kuussa pääsääntöisesti Turun Ammattikorkeakoulun tiloissa, Sepänkatu 1, Turku, alkaen kello 18.

Salakampa

 

Jokaisessa jäsenillassa käydään leikkimielinen, mutta silti kovatasoinen kuvakilpailu etukäteen nimetyllä aiheella. Kisan tuomarina toimii

yleensä illan esiintyjä.

Printtikisa

 

Printtikisa on yhdistyksen jäsenilloissa vedoksista järjestettävä valokuvakilpailu. Voittajakuva ratkaistaan yleisöäänestyksen perusteella. Kilpailuun saa osallistua vain luontokuvilla.

Retket

 

Yhdistys järjestää jäsenretkiä. Hallituksen retkivastaavana toimii Jaana Kotamäki.

Viimeaikaiset
Please reload

  • Facebook Basic Square