© 2014 Turun Seudun Luonnonvalokuvaajat - arilinkolehto.com Kaikki oikeudet pidätetään - All Rights Reserved.

Please reload

Viimeaikaiset
Featured Posts

Marraskuun 2019 jäsenkirje

06.11.2019

Marraskuun jäseniltaa ja virallista vaalikokousta vietetään tiistaina 19.11.2019 klo 18:00 alkaen Turun AMK:n tiloissa (auditorio 2 krs.) Sepänkatu 1, Turku. Yhdistyksen vaalikokouksessa käsitellään 10 §:n mukaiset asiat.

 

 

Vaalikokouksen jälkeen meille esiintyy ”kerhon oma poika” Anto Raali. Näin hän kertoo itsestään: ”Olen -49 syntynyt valokuvauksen harrastaja. Turun Seudun Luonnonvalokuvaajat ry:n jäsenenä olen ollut 90-luvun alkupuolelta ja pariin kertaan olen ollut TSLK:n hallituksessakin mukana. Turun Kamerat ry:n jäsenenä olen ollut 80-luvun alusta. Olen kuvannut niin luontoa kuin ihmisiäkin.

Kuva: Anto Raali

 

Luonnossa kuvauskohteina ovat pääasiassa olleet linnut, hyönteiset ja kasvit. Nisäkkäät ovat jääneet vähemmälle. Olen pitänyt omia valokuvanäyttelyitä. Lisäksi kuviani on ollut mukana yhteisissä näyttelyissä ja tapahtumissa. Kansainvälisissä näyttelyissä olen saavuttanut joitakin palkintosijoja ja kunniamainintoja. Illan aiheenani ovat näyttelykuvat. Näytän ja kerron valokuvistani, jotka on hyväksytty kansainvälisiin valokuvanäyttelyihin.”

 

Kuukauden kilpailut

 

Salakampa marraskuun kilpailun aiheena on "Myrsky" ja kilpailu käydään jäsenillan yhteydessä illan esityksen jälkeen. Salakampa-kuvat pitää lähettää lauantaina 16.11 klo 21:00 mennessä osoitteeseen salakampatslk@gmail.com.

 

 

Jaa Facebookissa
Please reload

Hakusanat
Please reload

Arkisto
  • Facebook Basic Square