top of page
Featured Posts

Joulukuun 2015 jäsenilta

Joulukuun ja samalla vuoden viimeistä jäseniltaa vietettiin torstaina 10.12.2015 kello 18:00 alkaen Turun AMK:n tiloissa Sepänkatu 1, Turku.

Ensin yhdistyksen uusi puheenjohtaja (2016 alusta) Pasi Relanto ja hallituksen jäsen Jaana Kotamäki kukittivat vuosien ajan ansiokkaasti puheenjohtajana toimineen ja nyt tehtävästä vetäytyneen Jaakko Ruolan.

Kiitos Jaakolle yhdistyksen hyvästä hoidosta ja johtamisesta ja Pasille onnea ja menestystä uuteen tehtävään!

Illan ohjelmassa oli jäsenistön TOP 10 -kuvaesitykset. Saimme taas nähdä upeita kuvia eri puolilta maailmaa ja kertomuksia kuvien takaa. Jäsenistö liikkuu ja kuvaa.

Joulukuun Salakampa-aiheena oli "Pehmeä". Salakamman tuomaroinnin tehtäviä hoiti Kari Westerholm. Voittajakuvaksi Kari valitsi Jaana Kotamäen Teijolla kuvatun sumuisen puistotien.

Printtikisan voittajaksi yleisö äänesti Pasi Relannon Flatussa kuvatun käärmekuvan.

Vuoden 2015 Salakampamestariksi tuli Juha Strandén 23 pisteellä. Toiseksi sijoittuivat tasapistein Jaana Kotamäki ja Pasi Relanto 22 pisteellä ja kolmanneksi Jukka Lämsä 15 pisteellä.

Printtimestariksi nousi Pasi Relanto 12 pisteellä. Kakkoseksi sijoittui Anto Raali 10 pisteellä ja kolmanneksi Olli Kotilainen ja Kari Westerholm tasapistein 6 pisteellä.

Kuva: Jaana Kotamäki

Kuva: Pasi Relanto

Viimeaikaiset
Hakusanat
Arkisto
  • Facebook Basic Square
bottom of page