Featured Posts

Vaalikokous ja marraskuun 2015 jäsenilta

pidettiin tiistaina 17.11.2015 klo 18:00 alkaen Turun AMK:n tiloissa Sepänkatu 1, Turku.

Seuran puheenjohtaja Jaakko Ruola avasi kokouksen. Vaalikokouksen puheenjohtajana toimi Juhani Piekkala.

Yhdistyksen pitkäaikainen puheenjohta Jaakko Ruola ilmoitti siirtyvänsä sivuun puheenjohtajan tehtävästä. Uudeksi puheenjohtajaksi valittiin Pasi Relanto. Hallituksen erovuoroiset, Jaana Kotamäki ja Kari Westerholm valittiin uudelleen hallitukseen. Kokonaan uusina jäseninä hallitukseen valittiin Tiina Granö ja Kaisa Lappalainen.

Illan esiintyjinä olivat TSLK:n Örön linnakesaaren retkeläiset, jonne seuran perinteinen kevätretki tänä vuonna suuntautui. Retkeläisten kuvaukset suuntautuivat paljolti samoihin kohteisiin, mutta oli mukavaa taas nähdä miten eri tavoin ja erilaisin kuvakulmin kuvauksia toteutettiin.

Yksi retkeläisistä ja illan esiintyjistä, Risto Savolainen, toimi myös Salakamman tuomarina. Salakamman aiheena oli "Ihminen ja meri" ja Risto valitsi voittajaksi Juha Strandénin kuvan.

Printtikisan voittajaksi yleisö äänesti Anto Raalin Jurmossa kuvatun merisirrin.

Salakamman palkitut

Printtikisan palkitut

Kuva: Juha Stranden

Kuva: Anto Raali

Viimeaikaiset
Hakusanat
Arkisto
  • Facebook Basic Square

© 2014 Turun Seudun Luonnonvalokuvaajat - arilinkolehto.com Kaikki oikeudet pidätetään - All Rights Reserved.